Heidän tulee myös keskustella neuvottelustrategiastaan perusteellisesti etukäteen, jotta he eivät – kuten vuonna 2018/2019 kävi – jäisi hallitusten johtajien, ministerien ja Euroopan komission ohittamiksi.
Tähän johtopäätökseen päätyy Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan toimeksiannosta tehty tieteellinen EU-tutkimus, joka tutki, miten uusi yhteinen maatalouspolitiikka (joka astuu voimaan ensi vuonna) tuolloin syntyi ja mitä siitä voidaan oppia.
Neuvottelut veivät yli kolme vuotta, sen jälkeen kun (entinen) maatalouskomissaari Philip Hogan ehdotti muutoksia vuonna 2018 juuri ennen eroaan. Nuo ehdotukset menivät vanhentuneiksi, koska kyseisenä vuonna valittiin uusi Euroopan parlamentti ja vuoden lopussa aloitti uusi Euroopan komissio.
Lisäksi Von der Leyenin komissio esitti laajan ilmastopakettinsa (Green Deal ja Maatilalta lautaselle -strategia), jotka poikkesivat huomattavasti Hoganin ehdotuksista. Tässä yhteydessä sekä maatalousvaliokunta (AGRI) että ympäristövaliokunta (ENVI) saivat jaetun vastuun maatalouspaketin osista.
Ei ainoastaan nämä kaksi valiokuntaa ilmaisseet erilaisia toiveita ja vaatimuksia, vaan myös EU-maiden hallitusten ja komissaarien tavoitteissa olikin suuria ristiriitoja. Lopulta pääministerit ja valtiovarainministerit määrittivät, kuinka paljon (tai vähän) rahaa oli käytettävissä uudelle politiikalle.
Piilotetuin sanoin tutkimus päätyi siihen, että EU-politiikot kolmikantaneuvotteluissa (trilogue) jahkailivat liian pitkään pitkän toivelistansa kanssa, minkä vuoksi jotkut komissaarit ja jäsenvaltiot pystyivät kompromisseillaan johtamaan neuvotteluja.
Tässä vaikutti myös se, että europarlamentaarioilla ei ole omaa virkamiestukea, kun taas komissaareilla ja ministeriöillä sitä on.
Ei vain suurimman kolmen koalitioryhmän (kristillisdemokraatit, sosiaalidemokraatit ja liberaalit) tiedottajat myöntäneet menettäneensä ohjat, vaan myös vasemman ja oikean laidan oppositioryhmät (Vihreät ja ECR) sanoivat, että ensi kerralla pitää toimia toisin ja paremmin.
Bert-Jan Ruissen (SGP) arvosteli että Euroopan komissaarit Green Dealillaan ja Maatilalta lautaselle -strategiallään eivät tuoneet laintekstejä vaan poliittisia toiveita ja vaatimuksia, ja että komissio näin muuttui neuvottelupöydässä kolmanneksi osapuoleksi hallinnollisen palveluntarjoajan sijaan.
Tutkijoiden yksi johtopäätös on myös, että nyt käyttöön otetut kansalliset strategiasuunnitelmat voivat olla hyvänä väliarviointivälineenä tulevina vuosina uuden yhteisen maatalouspolitiikan puutteiden havaitsemiseksi, ja että EU-politiikot voivat jo nyt alkaa laatia parannuslistaa.