Yhteistyöjärjestö Natuurrijk Limburg oli vuonna 2019 suurin hollantilainen EU:n maatalousrahoituksen saaja, jolle myönnettiin 6,5 miljoonaa euroa yhteisestä maatalouspolitiikan (YMP) tuesta. Toisella sijalla on viljelijäyhteistyö Nova Fresh, joka sai 6,3 miljoonaa euroa.
Suorien tukien 50 suurimman saajan joukossa on monia maatalousalan toimijoita, mutta myös paikallisviranomaisia, kuten vesihuoltoyhtiöitä. Vuoden 2018 listalla korkeimman summan sai Hoogheemraadschap Hollands Noorderkwartier, jonka yhteenlaskettu tuki oli 15,7 miljoonaa euroa.
Suurimpien maataloustukien saajien listan on kootut Brysselin ajatushautomo CEPS. Se oli suuri tehtävä: tuki on hajautettu noin 6 miljoonalle vastaanottajalle lähes 300 eri tietokantaan 27 jäsenvaltiossa. Monet EU-maat haluavat pitää nämä tiedot salassa.
Useissa Itä-Euroopan maissa suurin osa YMP-miljoonista menee vain muutamalle suurelle yritykselle, koska tuet sidotaan maatalousmaan pinta-alaan. Maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski katsoo, että pieniä (perhe)tiloja varten pitäisi varata enemmän rahaa.
CEPS:n kokonaiskuva ei koske vain maataloustukia, vaan myös muita talouden tukitoimia, kuten Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) ja koheesiorahastoja. Näin eurooppalaisten tukien lopulliset vastaanottajat, niin yhteisen maatalouspolitiikan (2018 ja 2019) kuin koheesiopolitiikan (2014–2020) osalta, ovat nykyään nähtävissä.
Hollannissa on huomattavaa, että Fentener van Vlissingenin perhe johtaa koheesiorahastojen saajalistaa Trouw Nutritionin omistajana, 3,3 miljoonan euron arvolla, kuten ammatillinen viikkolehti Binnenlands Bestuur raportoi. Toisella sijalla on Van der Leegten perhe (autonvalmistaja VDL:n takana) 1,3 miljoonalla eurolla. Hilde Umdasch saa 1 miljoonan euron tuen.
Maataloustukien osalta suurin rahasumma menee kukkaviljelijä Henda Flowersille, joka sai 2018 kuusi tonnia (600 000 euroa). Vuonna 2019 W. ja J. Schutte johtivat listaa kahdeksalla tonnilla (800 000 euroa). Koninklijke maatschap Wilhelminapolder oli vuosina 2018 ja 2019 toisena, molempina vuosina yli viidellä tonnilla.
Näin ollen hollantilaiset loppukäyttäjät ovat suhteellisen vaatimattomia. Joissakin muissa EU-maissa, kuten Puolassa ja Saksassa, loppukäyttäjät saavat kymmeniä miljoonia euroja.