Vesiviljely on tärkeä osa EU:n sinisen talouden strategiaa. Brysselin mukaan se edistää ruokaturvaa, ja Euroopan vihreä laki (European Green Deal) edistää sitä proteiinin lähteenä, jolla on alhaisempi hiilijalanjälki.
Vesiviljelyyn kuuluu muun muassa kalan, äyriäisten, simpukoiden, levien ja muiden vesieliöiden kasvatus. Kasvatus tapahtuu merellä, murtovedessä tai sisävesissä sekä teollisesti vesikiertojärjestelmillä varustetuissa altaissa.
Vuonna 2020 EU:n kokonaistuotanto vesiviljelyssä oli 1,1 miljoonaa tonnia, mikä on alle 1 % maailman kokonaistuotannosta. Espanja, Ranska, Kreikka ja Italia ovat tärkeimmät vesiviljelytuottajat EU:ssa. Yhdessä ne tuottavat noin kaksi kolmasosaa EU:n kokonaismäärästä.
Euroopan meri- ja kalatalousrahaston laajan taloudellisen tuen ansiosta EU-maat pystyivät varmistamaan vesiviljelyn elinkelpoisuuden pitkällä aikavälillä ja saavuttamaan taloudellisia hyötyjä. Tulokset viivästyvät kuitenkin, ja ERK:n tilintarkastajan mukaan niitä ei vielä voida luotettavasti mitata.
"Viime vuosina EU on levittänyt verkkojaan laajasti suurimmalle osalle vesiviljelyalaa, koska ala on olennainen osa sen sinisen talouden strategiaa. Valitettavasti se on kuitenkin jäänyt rannalle ruikuttamaan", sanoo Nikolaos Milionis, ERK:n jäsen, joka johti tarkastusta.
Huolimatta siitä, että vuosina 2014–2020 oli käytettävissä 1,2 miljardia euroa, tarkastajat toteavat, että EU:n vesiviljelytuotanto on pysähtynyt. Italiassa ja Ranskassa (kaksi suurinta vesiviljelytuottajaa) tuotanto on jopa vähentynyt. Vesiviljelyyritysten määrä vähenee, ja myös alan työvoiman määrä on vähentynyt vuosien 2014 ja 2020 välillä.