Mutta sekä Alankomaiden maa- ja elintarvikeministeri Piet Adema että monet hänen EU-virkamiehensä pitivät maanantaina Brysselissä vielä varovaisen kannan. He pelkäävät erilaisia uusia velvoitteita.
Kuukausittaiseen EU:n maatalousneuvostoon osallistuneet ministerit tekivät selväksi, että heidän EU-maidensa maaperäolosuhteet ovat liian moninaisia yhden menetelmän laatimiseksi. He toivat esiin esimerkkeinä rannikkoalueiden savimaat sekä Polyneen ja Karibian kalliosaarien EU:n merentakaiset alueet.
Toisaalta muut maankäyttäjät ja maisemajärjestöt vaativat sitovia sopimuksia, mukaan lukien sakkoja maaperän saastuttajille.
Reagoidessaan parlamenttiryhmien kommentteihin Adema oli aiemmin sanonut, että "meidän on täytettävä maan tarpeet. Se tarkoittaa, että meidän on ruokittava ja hoidettava maata hyvin sen sijaan, että ruokimme ja hoidamme pelkkää kasvia".
Kokouksen jälkeen hän kiisti, että tämä tarkoittaisi siirtymistä enemmän luomuviljelyyn ja vähemmän kemikaaleihin maa- ja puutarhataloudessa. "En tunne yhtään viljelijää, joka ei välittäisi terveestä maaperästä, varsinkin terveiden kasvien yhteydessä".
Adema korosti puhtaan ja terveen maan merkitystä. "Se tuottaa enemmän satoa, tarvitset vähemmän lannoitteita tai muita aineita, ja se johtaa myös vähempään maaperän saastumiseen ja vähempään aineiden huuhtoutumiseen".
Bryssel haluaa aloittaa kevyellä versiolla direktiivistä, joka sisältää ensin pakolliset puolivuosittaiset maaperätutkimukset, jotka johtavat järjestelmään maaperän rekisteröinnistä ja puhtaan maan todistuksista. Tätä voisi yhdistää eurooppalaisiin tukiin maanomistajille ja maatalouskäyttäjille. Tämä puhtaan maan filosofia on osa jo vuonna 2020 esiteltyä vihreää sopimusta sekä tilalta pöytään -strategiaa.
Ympäristökomissaari Virginius Sinkevicius huomautti, että nykyinen maaperän tilan heikkeneminen aiheuttaa myös merkittäviä vahinkoja ja taloudellisia menetyksiä, erityisesti maataloudessa. Hän sanoi, että EU aikoo hyödyntää satelliittitekniikkaa maaperän tilan seuraamiseen.
Hänen mukaansa EU:ssa on jo yli 3 miljoonaa tunnettua saastunutta paikkaa, vaikka viime vuosina kaikki EU-maat eivät ole edes tehneet intensiivisiä mittauksia ja pitäneet rekistereitä.