Jeppe Bruusin nimitys "kolmikantaiseksi ministeriksi" korostaa Tanskan hallituksen suurta painoarvoa ilmastosopimuksen onnistuneelle toteutukselle. Bruus tunnetaan tiukasta toimintatavastaan ja kokemuksestaan monimutkaisissa politiikka-asioissa. Uusi 'kolmikantainen superministeri' on siten muiden ministereiden yläpuolella, mikä on jossain määrin verrattavissa Euroopan komission ilmastokomissaariin.
Ilmastosopimus on tulos intensiivisistä neuvotteluista Tanskan hallituksen ja eri sidosryhmien välillä. Suunnitelma sisältää joukon toimenpiteitä, joiden tavoitteena on vähentää maatalouden ja karjatalouden hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat vastuussa merkittävästä osasta kasvihuonekaasupäästöjä.
Samaan aikaan maataloussektorin on läpikäytävä muutos kohti kestävämpiä käytäntöjä. Tanskan parlamentin on kuitenkin vielä hyväksyttävä tämä syksyllä.
Yksi näkyvimmistä toimenpiteistä on uuden hiilidioksidiveron käyttöönotto maatalousyrityksille. Tämän veron tarkoituksena on kannustaa yrityksiä vähentämään päästöjään ja investoimaan vihreämpiin teknologioihin ja toimintatapoihin.
Lisäksi sopimuksessa on mahdollisuus maitotalouden ja karjatalouden supistamiseen. Tämä voi tarkoittaa, että joidenkin karjatilojen on pakko rajoittaa toimintaansa tai jopa lopettaa se ympäristövaikutustensa perusteella. Tämä osa suunnitelmaa on kuitenkin yhä keskustelun kohteena.
Toinen merkittävä osa ilmastosopimusta on suunnitelma muuttaa osa nykyisestä maatalousmaasta metsiksi ja luonnonsuojelualueiksi. Seuraavien vuosikymmenten aikana merkittäviä maa-alan osia istutetaan puilla, mikä edesauttaa paitsi hiilidioksidin sitomista myös biodiversiteettiä ja luonnonsuojelua.
Bruusin nimitykseen ja uuden ministeriön perustamiseen on reagoitu vaihtelevasti. Jotkut asiantuntijat ja sidosryhmät ovat optimistisia ja pitävät tätä tärkeänä askeleena kohti vihreämpää tulevaisuutta. Toiset, erityisesti maataloussektorilta, ilmaisevat huolensa ehdotettujen toimien, kuten hiilidioksidiveron ja karjatalouden supistamisen taloudellisista vaikutuksista. He pelkäävät, että taakka lankeaa pääosin maanviljelijöiden harteille, mikä voi johtaa jännitteisiin eri osapuolten välillä.