On jo tiedossa, että PFAS:n ja muiden 'ikuisten kemikaalien' vähentäminen rajoittuu toistaiseksi EU-maiden yksittäiseen ”enemmän ja parempaan valvontaan”, eikä (eurooppalaista) PFAS-kieltoa ole tällä hetkellä harkinnassa. Saastuneiden (maan)alueiden puhdistamisesta ja saastuttavien yritysten osallistumisesta kustannuksiin ei ole vielä mitään selkeää linjausta.
Euroopan lähestymistapa vedenlaadun hallintaan on ollut pitkään paineen alla. Uudet säännöt tähtäävät puhtaampaan juoma- ja pintaveteen, mutta ne kohtaavat käytännöllisiä ja poliittisia haasteita. Keskeinen osa on saastumisen parempi mittaaminen ja valvonta. EU-maiden tulee kerätä ja jakaa tietoja useammin ja järjestelmällisemmin. Tällä pitäisi saada parempi käsitys ongelman laajuudesta.
Erityisesti vaikeasti hajoavat aineet ovat keskeisessä roolissa. Ne pysyvät pitkään ympäristössä ja kertyvät organismeihin. Tämä vaikeuttaa niiden poistamista ja tekee niistä jatkuvan huolenaiheen veden laadulle.
Promotion
Palofoam
Viime viikolla komissaari Roswall vieraili yhdessä hollantilaisen apulaisministeri Annet Bertramin (CDA) kanssa palokoulutuksessa entisellä sotilasilma-alustalla Soesterbergissä. Siellä palokunnat harjoittelivat kymmeniä vuosia PFAS-vaahtojen ja sammutusaineiden kanssa, jotka ovat nyt yli 10 metrin syvyydessä maaperässä.
Puhdistus
Tämän 'kemiallisen jätteen' puhdistaminen paikasta tulee maksamaan kymmeniä miljoonia euroja, ja tekniikka on vasta alkutekijöissään. Entiselle lentokentälle rakennetaan nyt asuntoaluetta, mutta miljoonien hintainen puhdistus sisällytettäisiin asuntojen hintaan, mikä tekisi niistä epäkohtuullisen kalliita.
Keskusteluissa esitetään myös, että tiukemmat lähderajoitukset voisivat olla tehokkaampia. Esimerkiksi tiettyjen aineiden tuotannon rajoittamista tai lopettamista pidetään keinona estää saastuminen. Tuotantokielto estää saastumista, mutta tätä lähestymistapaa ei ole nykyisen eurooppalaisen politiikan ytimenä.
Saastuttaja maksaa?
Vaikka puhtaamman veden tavoite on laajasti jaettu, näkemykset vastuista ja toimenpiteiden toimeenpanosta eroavat. Kysymys on, maksaako myös tässä ’saastuttaja’; vai onko maaperän puhdistuskustannukset peitettävä kemian- ja lääketeollisuuden toimesta.
Tekniset tiedot aiheuttavat myös epäselvyyttä. Erot mittausmenetelmissä ja raportoinnissa luovat epävarmuutta saastumisen laajuudesta ja eri sektoreiden osuudesta. Yritykset käyttävät muita lukuja kuin Brysselin poliitikot ja päättäjät.
Sääntöjen uudistaminen on osa laajempaa vesisaasteiden torjuntastrategiaa. Kyse ei ole vain yhdestä aineesta, vaan kokonaisuudesta saastuttajia, jotka yhdessä painostavat Euroopan vesien laatua. Myös kemikaalien käyttö maataloudessa on (vieläkin) merkittävä tekijä.