Euroopan parlamentissa uhkaa vastustusta uutta yhteistä maatalouspolitiikkaa (GLB) kohtaan äänestää paitsi vihreä ja vasemmistolainen oppositio, myös laajin mahdollinen vähemmistö sosiaalidemokraattisessa S&D-ryhmässä.
Saksan SPD-politiikko Maria Noichlin mukaan S&D-ryhmä antaa uuden yhteisen maatalouspolitiikan hyväksynnän vain pienimmällä mahdollisella enemmistöllä ”vastahakoisesti”.
Noichl oli yksi Euroopan parlamentin variraportoijista, jotka Portugalin puheenjohtajuuden kanssa sopivat alustavan ratkaisun kesäkuun lopussa. Eniten vastustusta sitä kohtaan tuli maatalousjärjestöiltä ja useilta EU-mailta, jotka vastustivat komissaarien Frans Timmermansin (ilmasto ja ympäristö), Stella Kyriakidesin (terveys ja elintarviketurvallisuus) ja Janusz Wojciechowskin (maatalous ja maaseutu) ympäristövelvoitteita (Green Deal ja pellolta pöytään -aloite).
Promotion
Euroopan parlamentin neuvottelijat esittelevät tämän viikon neuvottelutuloksen parlamentin AGRI-maatalousvaliokunnalle. Sen jälkeen sen on myöhemmin tänä vuonna saatava täysistunnon hyväksyntä. On jo tiedossa, että osa liberaalin Renew-ryhmän jäsenistä pitää nykyistä maatalouspolitiikan esitystä ”ei tarpeeksi kestävänä”.
Viime viikolla vuoden budjettivalvontavaliokunnan puheenjohtaja, saksalainen kristillisdemokraatti Monika Hohlmeier (EPP) kutsui neuvottelutulosta ”epäonnistumiseksi”. Hänen mukaansa parlamentin neuvottelijat eivät onnistuneet lopettamaan ystävyyskorruptiota ja EU-varojen kavallusta.
Hohlmeier kritisoi Agrarzeitung-lehdelle antamassaan haastattelussa, että EU:n tuet jaetaan yhä hehtaarikohtaisesti, ja niistä 80 prosenttia kohdistuu 20 prosentille maatalousalueiden omistajista, erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan EU-maissa.
Paljon maatalousrahoista menee edelleen maatalousyhteistyöjärjestöjen, kollektiivien, yritysten ja säätiöiden rahastonhoitajille ja johtajille. Näin pysyy voimakas vaikutusvaltainen hallintovirkailijoiden lobbaus, eikä suuri osa EU:n rahoista päädy suoraan viljelijöiden tuloksi.
Hohlmeier (entisen saksalaisen CSU-politiikon Frans-Jozef Straussin tytär) yhtyy siten aiemmin esitettyyn kritiikkiin maatalouskomissaari Wojciechowskista ja AGRI-valiokunnasta. Myös he katsovat, että enemmän EU-rahoitusta pitäisi kohdistaa (pien)viljelijöille eikä (suuri)maanomistajille, mutta parlamentin neuvottelijat eivät pystyneet saamaan tätä muutosta aikaan maatalousministerien neuvostossa.
Aiemmin maatalousministerit ovat olleet tyytyväisiä uuteen maatalouspolitiikkaan, joka tulevaisuudessa on vähemmän EU-keskitetty ja muotoutuu pitkälti yksittäisille maille räätälöityjen tehtäväkokonaisuuksien kautta. Tällaiset kansalliset strategiset (maatalous)suunnitelmat tarvitsevat vuosittaista Brysselin hyväksyntää, mutta tarjoavat jokaiselle maalle enemmän poikkeussääntöjä.
Koska EU:n maatalouspolitiikan uudistuksista on neuvoteltu jo useita vuosia, ja nyt – vihdoin – on pöydällä Euroopan parlamentin raportöörien ja vararaportöörien neuvottelusopimus, jonka lisäksi sen ovat hyväksyneet kaikki 27 maatalousministeriä, ei ole odotettavissa, että Euroopan parlamentti estäisi sopimuksen. Tämä tarkoittaisi, että kaikki aloitettava alusta. Useita osia on kuitenkin vielä käännettävä lopullisiksi (lain)teksteiksi.
Bert-Jan Ruissen (SGP), ainoa hollantilainen neuvottelija Euroopan parlamentissa, pitää kompromissia ”kunnianhimoisena mutta viljelijöille toteuttamiskelpoisena”. Ruissen korostaa, että Timmermansin ehdotus pakollisesta 10 prosentin peltomaan kesannoinnista laski 3 prosenttiin tietyin poikkeuksin. ”Tämä paketti tarjoaa riittävästi joustavuutta EU-maille pitää asian hoidetussa viljelijöiden kannalta. Nyt on Alankomaiden tehtävä antaa asialle hyvä toteutus.”
Vaikka Euroopan parlamentin kolmen suurimman poliittisen ryhmän jäsenet eivät tukisi ehdotusta enemmistöllä, on odotettavissa riittävästi tukea oikeiston, konservatiivien ja nationalististen oppositioryhmien taholta. Erityisesti he saavat haluamansa: vähemmän keskitetyn EU-politiikan, enemmän kansallisia poikkeuksia, mahdollisimman vähän ilmastorajoitteita eikä maksuista enimmäismääriä.
Ei ole vielä tiedossa, milloin neuvottelutulos tuodaan äänestettäväksi koko täysistunnolle.