Viljelijöiden mukaan hallitus tekee liian vähän tukeakseen heitä näinä vaikeina aikoina. Toimet tapahtuivat pääasiassa kaupungeissa Đurđevacissa, Koprivnicassa sekä joissakin lähikyseissä Kroatian koillisosassa, joka rajoittuu Unkariin.
Vedrishin perhe Stari Gradacista Pitomachan lähellä heitti kadulle yli kymmenen tonnia paprikoita ja kurkkuja, paljasti paikallinen tv-kanava HTV. ”Hinta oli liian alhainen ja alemyynnin aikana maksettiin 20 senttiä kilolta, vaikka päivittäiset kulumme ovat korkeammat. Lisäksi maahan tuodaan paljon tuotteita Serbiasta ja Albaniasta”, kertoi Marin Vedrish.
Kroatiassa maataloustuotteiden alhaiset hinnat johtuvat monimutkaisesta tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Tärkeänä syynä on halpojen vihannesten ja hedelmien tuonti muista EU-maista, kuten naapurimaista Sloveniasta, Unkarista sekä Serbiasta.
Kroatialaiset supermarketit suosivat hankinnoissaan halvempia tuontituotteita, mikä vähentää kotimaisesti viljeltyjen tuotteiden kysyntää ja näin ollen laskee paikallisten viljelijöiden hintoja. Lisäksi nousseet maataloustuotannon kustannukset, kuten polttoaine, lannoitteet ja työvoima, vaikuttavat tilanteeseen.
Tällä on seurauksia paitsi viljelijöille itselleen myös laajemmille maaseutuyhteisöille, jotka ovat pitkälti riippuvaisia maataloudesta tärkeimpänä tulonlähteenään. Paikallisen tuotannon vähentyminen voi johtaa myös maataloustietouden ja perinteiden katoamiseen, jotka ovat periytyneet sukupolvelta toiselle.
Toinen ongelma on Kroatian pääosin pienimuotoisen maataloussektorin tehottomasti järjestäytyminen. Maa liittyi EU:hun vuonna 2013 ja otti viime vuonna käyttöön euron maksuvälineenä. Monet maatalousperheyritykset kohtaavat ongelmia maan-omistusoikeuksien saamisessa ja säilyttämisessä byrokraattisten esteiden ja epäselvien maatalousmaan vuokraamissääntöjen takia.
Viljelijät vaativat Kroatian hallitukselta toimia, jotka suojelevat heitä ulkomaisten tuotteiden epäreilua kilpailua vastaan. Tähän mennessä viranomaiset eivät ole tehneet konkreettisia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi.
Viljelijäjärjestöt painostavat suoriin toimiin, kuten paikallisten tuotteiden minimihintojen määräämiseen ja sääntelyn parantamiseen. Lisäksi vaaditaan lisää investointeja maatalouden teknologiaan ja innovaatioihin.