Useimpien brittien vastustus Euroopan unionia kohtaan ei juurru viime vuosikymmeniin, eikä se ole selitettävissä käsittämättömillä tai kiistanalaisilla, epädemokraattisilla tai Britannia-vastaisilla EU-toimilla. Se, että miljoonat yleensä melko järkevät britit äänestävät tällä viikolla poliittista puoluetta, joka ajaa EU:sta eroamista, voidaan mannermaalaisille eurooppalaisille parhaiten selittää usein aliarvioidulla "saaritunteella".
Vuosisatojen ajan Yhdistyneen kuningaskunnan maat pärjäsivät ilman Euroopan mannerta: niillä oli oma hallitus, oma kirkko, oma armeija, oma valuutta; ne selvisivät ilman muita maita. Lisäksi monet britit ovat maantieteellisesti eristäytyneillä ja vaikeasti saavutettavilla saarillaan hieman nationalistisia ja itsenäisiä.
Tämä asenne on mannermaalaisille eurooppalaisille vertailukelpoinen muiden eurooppalaisten saarten mentaliteettiin, jossa väestö ei juuri arvosta "niitä tyyppejä mantereelta, jotka tulevat kertomaan meille, mitä tehdä, ja vievät vielä verorahamme mukanaan."
Sisiliassa on oma mafiavaltansa, ja myös Sardinia selviäisi ilman Riikaa; Korsikalla on myös itsenäisyysliike; Kanariansaarilla on oma parlamentti; samoin Ibizalla ja Mallorcalla. Monet Kreetan asukkaista eivät ole koskaan olleet Kreikassa (maa koostuu saarista, mistä syystä kansallisvaltion hallinto ei ole vahvaa). Grönlanti pärjäisi ilman Tanskaa.
Saarella asumisella on viehätyksensä mutta myös haittansa. Se kasvattaa "me kuulumme yhteen" -tunnetta, yhteisöllisyyttä, tuttavallisuutta, yhteistä erottamatonta kokemusta. Mitä suurempi saari, sitä enemmän omia palveluja asukkaat voivat ylläpitää (jatko-opetus, sairaalat, rautatiet, poliisilaitos ja muita). Siksi irlantilaiset halusivatkin itsenäisiksi omalla Irlannin saarellaan.
Ranskan ja Alankomaiden Antillit väittävät pärjäävänsä parhaiten ilman Pariisia ja Haagiin haluavat hoitaa asiansa omatoimisesti mahdollisimman pitkälle. Monilla pienillä saarilla vallitsee toki "me kuulumme yhteen" -tunne, mutta myös ymmärrys siitä, että "toista puolta" tarvitaan, ei vain autokouluihin ja ajokortteihin, vaan myös sairaalaan synnytykseen tai valtion tukeen uuden viemäröinnin rakentamiseksi. Vaikka se toinen puoli sijaitseekin maailman toisella puolella.
Mannermaalaisilla eurooppalaisilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut päinvastainen kehitys: heidän liikkuvuutensa on lisääntynyt, lomat ovat pidentyneet ja etäisyydet ovat lyhentyneet. Myös kauppa on yhä kansainvälisempää. Sveitsiläinen voi ajaa autolla samassa päivässä Tanskaan tai Espanjaan; unkarilainen puolestaan Puolaan tai Ranskaan; alankomaalainen Itävaltaan tai Englantiin. Brittien, Britannican asukkaiden kokemus tästä ei ole sama; he eivät liiku mantereella, eivätkä he tunne sitä.
Se, että Iso-Britannia vielä vuonna 1974 päätti liittyä Euroopan talousyhteisöön (ETY), ei ollut kansallinen syvällisesti koettu päätös, vaan ainoastaan liittyminen taloudelliseen ja rahoitukselliseen voittomalliin. Suurin osa noista kahdestatoista maasta oli jo hyviä naapureita: Alankomaat, Belgia, Espanjan Costa Brava sekä liittoutuneet ranskalaiset ja saksalaiset. ETY oli osoittautunut hyödylliseksi ja Britannian talous alkoi jäädä jälkeen.
ETY:n laajeneminen kahdestatoista kuuteentoista maahan oli mannermaiden näkökulmasta loogista ja käytännön mukaista. Yhdenmukainen sisämarkkina tarjosi myös etuja brittiläisille yrityksille. Se, että nuo kuusitoista alkoivat miettiä myös passivapaita alueita (Schengen), oli enemmän kuin ymmärrettävää. Mutta nämä kaikki mannermaalaiset logiikat ja argumentit eivät juuri koskettaneet useimpia brittejä: he eivät menneet mantereelle. Siellä heillä ei juuri ollut asiaa; heillä oli kaikki jo itsellään.
Vuonna 1989 Berliinin muurin murtuessa ja itäeurooppalaisten maiden valitessa omat tiensä ja hakeutuessa EU:n jäseniksi, oli mannermaisten maiden logiikka myöntää heille jäsenyys ('Euroopan yhdentyminen'). Useille brittiläisille Euroopan laajeneminen kahdestatoista kuuteentoista ja edelleen kaksikymmeneenkuuteen maahan, joilla kaikilla on samat oikeudet ja vaikutusvalta, aiheutti kansallisen menetyksen tunteen. Siksi monet järkevät britit kokevat pystyvänsä perustelemaan, miksi maa hyötyy enemmän EU:sta eroamisesta.
Torstaina he voivat käydä äänestämässä. Oikeastaan vaihtoehtoja on kolme: mahdollisimman nopea ja päättäväinen ero EU:sta, myöhemmin asteittainen supistettu ero, tai sitten pysyä EU:ssa.