Tulos muistuttaa monilta osin viime aikoina pidettyjä vaaleja Alankomaissa, Ranskassa ja Itä-Saksassa, joissa äärioikeistolaiset siirtolaisvastaiset puolueet nousivat suurimmiksi puolueiksi.
Pro-Venäjästä tunnettu FPÖ puolue kaksinkertaisti kannatuksensa 29 prosenttiin (viime vaaleista viisi vuotta sitten), kun taas ÖVP menetti neljänneksen kannatuksestaan ja sai 26,3 prosenttia. Maatalouden hallitsemilla maaseutualueilla ÖVP oli vain yhden prosenttiyksikön verran suurempi kuin Herbert Kicklin johtama Euroopan unionia vastustava puolue.
Sosiaalidemokraattinen oppositiopuolue SPÖ jäi hieman yli 20 prosenttiin, kun taas Vihreiden kannatus lähes puolittui vajaan 8 prosentin tasolle, ja liberaalien NEOS jäi noin 10 prosenttiin.
Konsservatiivinen liittokansleri Karl Nehammer (ÖVP) on kehottanut presidentti Von der Belleniä (Vihreät) antamaan nyt äärioikeistolaiselle Vapauspuolueelle (FPÖ) tehtävän muodostaa hallituskoalitio. Kaikki Itävallan puolueet ovat ilmaisseet selvästi, etteivät halua kiistanalaista puoluejohtajaa Kickliä kansleriksi.
On yhä epävarmaa, koskeeko hylkäys ainoastaan henkilöä Kickliä vai koko FPÖ-puoluetta. Jotkut ÖVP:n johtajat ovat vihjanneet, että koalitio voi olla mahdollinen, jos FPÖ:llä on eri johtaja. Tässä tilanteessa tulee mieleen vertailu Alankomaihin, jossa suurin puolue muodosti hallituksen, mutta kiistelty puoluejohtaja Geert Wilders ei saanut pääministerin tehtävää.
Koska myöhemmin tässä ja ensi kuussa pidetään alueelliset vaalit kahdessa Itävallan osavaltiossa, joissa ÖVP-koalitio hallitsee, osa puolueesta suhtautuu varovaisesti FPÖ:n liian nopeaan syrjäyttämiseen, peläten uusien tappioiden mahdollisuutta. Teoriassa on myös mahdollista, että FPÖ muodostaa suurimman ryhmän, mutta epäonnistuneen hallitusneuvottelun jälkeen syntyy kolmen puolueen koalitio ÖVP:n, SPÖ:n ja pienempien liberaalien tai Vihreiden kanssa.
Itävallan maataloussektorin kannalta voidaan odottaa, että tämän ”siirtymän oikealle” myötä kehittyy joka tapauksessa tiukempi eurooppalaisvastainen politiikka. Kuten Alankomaissa, kysymys on siitä, kuinka laajasti Itävalta pystyy irtautumaan Euroopan unionin yksityiskohtaisista maatalous- ja ilmastopolitiikan säännöistä. Yleensä tilanne ei ole niin jyrkkä, ja monivuotiset menettelytavat edeltävät muutoksia.